GLASTON OYJ ABP      Lehdistötiedote                            12.12.2018 klo 14.45

Kiristyvät rakennussäännökset ja tiukentuvat lasin laatuvaatimukset kasvattavat turvalasin kysyntää. Rakennusalan vilkastumisen ja lisääntyneiden investointien myötä Pohjois-Amerikan lasinjalostuksen markkinat ovat siirtymässä kohti entistä korkealaatuisempaa turvalasituotantoa. Teknologiastaan ja lopputuotteen korkeasta laadusta tunnetulla Glastonilla on hyvät edellytykset vastata tähän kysyntään.

Rakentamisen vilkastuminen on luonut Pohjois-Amerikan markkinoille positiivisia mahdollisuuksia ja odotuksia: ”Uusien säädösten ja tiukempien laatuvaatimusten myötä turvalasin kysynnän kasvu on jatkunut. Laitteemme on suunniteltu toimimaan siten, että nämä laatuvaatimukset ylittyvät”, kertoo Glastonin Pohjois-Amerikan myyntijohtaja Scott Steffy.

Kasvavan kysynnän ja Glasstec-messujen tuloksena Glaston on parin viime viikon aikana saanut tilaukset kahdesta FC-sarjan karkaisulinjasta Pohjois-Amerikkaan. Tilausten yhteenlaskettu arvo on yli 3 miljoonaa euroa, ja ne sisältyvät Glastonin Q4/2018 tilauskertymään. Karkaisulinjat tehdään Tampereella, ja toimitetaan vuoden 2019 toisella ja kolmannella neljänneksellä.

Asiakkaat alansa johtavia toimijoita

Nyt saadut tilaukset ovat erinomainen esimerkki FC-sarjan monipuolisuudesta: ”Molemmat asiakkaat ovat alansa johtavia toimijoita, jotka odottavat lopputuotteeltaan virheetöntä laatua”, Scott Steffy toteaa.

FC-sarjan karkaisulinjat ovat suosittuja niiden asiakkaiden keskuudessa, jotka painottavat tuotannon energiatehokkuutta ja lasin parasta optista laatua, mutta samalla myös koneen helppokäyttöisyyttä.

Lisätiedot: 

Kaupalliset yhteydet:
Scott Steffy
Myyntijohtaja, Pohjois-Amerikka
Puh. +1 856 780 3013

Media- ja sijoittajayhteydet:
Joséphine Mickwitz
IR-, viestintä- ja markkinointijohtaja
Puh. 010 500 5070

 

Glaston FC Series on Glaston Oyj Abp:n tavaramerkki.

Glaston Oyj Abp
Glaston on edelläkävijä lasinjalostuksen teknologioissa ja palveluissa. Vastaamme globaalisti rakennus-, aurinkoenergialasi-, ajoneuvo- sekä kaluste- ja laiteteollisuuden vaativimpiin lasinjalostustarpeisiin. Lisäksi hyödynnämme uusia teknologioita, jotka tuovat lasiin älyä ja kestäviä ratkaisuja. Olemme sitoutuneita tarjoamaan asiakkaillemme niin parasta tietotaitoa kuin viimeisimpiä teknologioita lasinjalostuksen alalla. Glastonin osake (GLA1V) noteerataan NASDAQ Helsinki Oy:ssä. Lisätietoja osoitteessa www.glaston.net